Palkansaajan ääni ratkaisee. | Eurovaalit 25.5.2014

Aloitussivulle

Ehdokas 89 Jani Kolehmainen



Ehdokasnumero: 89

Kotipaikkakunta: Siilinjärvi


Putkimies, duunari ja perheen isä. Kunnanvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen Siilinjärvellä. Kova työmies, joka ei pelkää suuriakaan haasteita ja hoitaa työt kunnolla sen saatuaan.



Vastaukset työkoneen kyselyyn


Kysymysryhmä 1/2

1/10 Pitäisikö EU:n säätää vähimmäispalkoista?

  • Ei. On ihan hyvä, että EU:ssa on halpojen työvoimakustannusten maita joihin tuotantoa voidaan siirtää tarpeen mukaan.
  • Pitäisi. Halpojen työvoimakustannusten ylläpitäminen EU:ssa haittaa kaikkien jäsenvaltioiden talouden kehittymistä.
  • Vähimmäispalkoista pitäisi sopia työehtosopimuksella jolloin palkoista neuvotellaan työmarkkinaosapuolten kesken.

Kotimainen tapamme sopia työehdoista on toimiva ja sen soisin olevan käytäntömme myös jatkossakin. Vähimmäispalkoista ei voida sopia koko Euroopan laajuisesti ilman, että kaikilla EU mailla olisi yhtäläinen verotus ja sosiaalikulurakenne.

2/10 Työvoiman vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan Unionin perusoikeuksista. Tulisiko työntekijän noudattaa sen maan työehtoja, jossa hän työskentelee?

  • Ei, työvoima on markkinaehtoista ja työehtoja ei ole syytä säännellä.
  • Tulisi noudattaa. Halpatyövoiman käyttö polkee paitsi työntekijöiden oikeuksia myös palkkoja.
  • Ulkomaalaiset työntekijät Suomessa eivät ansaitse samaa palkkaa kuin suomalaiset vaikka tämä johtaakin hankalaan työtilanteeseen esimerkiksi suomalaisille työntekijöille kotimaassa.

Halpatyövoima vääristää kilpailua rajusti ja sen ennaltaehkäisyyn tulee löytää keinoja ripeästi.

3/10 Tarvitaanko EU:ssa yhteistä lainsäädäntöä irtisanomissuojasta?

  • Tarvitaan. Monikansallisissa yrityksissä irtisanomiset painottuvat Suomeen, koska täällä irtisanominen on monia muita maita helpompaa.
  • Ei tarvita. Maassa maan tavalla toimii tässäkin asiassa.
  • Osittain tarvitaan. Tällöin yritysten on mahdollista ennakoida toimintaansa helpommin.

Kyllä osittain tarvitaan, mutta mikäli kansallisesti säädetty laki on työntekijälle parempi suoja, voidaan sitä silloin käyttää.

4/10 Työntekijän mahdollisuus haastaa työnantaja oikeuteen on korkean kynnyksen takana. Onko mielestäsi tarpeellista järjestää ammattiliitoille itsenäinen EU-tasoinen joukkokanneoikeus työntekijän aseman turvaamiseksi?

  • Kyllä, työntekijän aseman turvaamista tulee helpottaa.
  • Ei, siitä seuraisi liikaa hankaluuksia yrityksille.
  • Työntekijän asema tulee turvata muilla tavoin.

Joukkokanneoikeus olisi yksi hyvistä keinoista ehkäistä pimeän työvoiman liikkuminen EU:n sisällä, sekä parantaa työntekijöiden oikeusturvaa kotimaassamme.

5/10 Mitä mieltä olet EU:n mahdollisuudesta säätää työaikojen vähimmäistasosta kattavalla direktiivillä kaikkia jäsenmaita sitovasti?

  • On hyvä, jos vähimmäistasosta säädetään sitovasti, jolloin kaikilla EU-kansalaisilla on sama vähimmäisturva eikä kilpailu sisämarkkinoilla vääristy.
  • Mielestäni jokainen maa voi säätää työajoista itse ja se ei koske muiden EU-maiden yrityksiä ja työntekijöitä.
  • Turha säätää, jos työtä tehdään kuitenkin pimeästi.

Vähimmäistason tulee olla kuitenkin niin suuri, että sillä pystyy elättämään itsensä. Mieluiten kuitenkin jokainen maa saisi itsenäisesti päättää maansa työajoista ja ehdoista, joita muitten maiden tulee noudattaa kyseisen maan rajojen sisäpuolella.

6/10 Työsuojelun kehittäminen on Euroopan Unionissa pysähdyksissä. Tuleeko työsuojelulainsäädäntöä lisätä EU:ssa?

  • Tulee lisätä, useilla toimialoilla työntekijöille aiheutuu liikaa haittaa ja vaaraa työssään.
  • Ei tule lisätä. Ihmisiä ei voi suojella keskusjohtoisesti.
  • Työsuojeluasioista tulee sopia yritystasolla.

Työsuojeluakin tulee kehittää ja ylläpitää kansallisilla tasoilla ja EU:n jäsenvaatimuksiin tulisi lisätä minimitaso jäsenehtona.

Kysymysryhmä 2/2

7/10 Kansainvälisen rahoitussektorin toiminta on johtanut Euroopassakin kriisiin. Tulisiko EU:lle antaa enemmän toimivaltaa säännellä pankkeja ja rahoituslaitoiksia tulevien kriisien ehkäisemiseksi?

  • Tulisi antaa. Yhteinen sääntely luo vakautta ja samanarvoisen toimintaympäristön sekä suojaa pankkien asiakkaita.
  • Ei tulisi antaa. Vain sääntelystä vapailla pankeilla on mahdollisuus menestyä tai toisaalta epäonnistua.
  • Pankkien sääntely on jokaisen jäsenmaan oma asia. EU-tasoista sääntelyä rahoitusalalla ei tarvitse lisätä.

Vastauksia painotetaan kysymysryhmän sisällä. Kuinka tärkeä tämä kysymys on?

Tärkein      Toiseksi tärkein      Kolmanneksi tärkein      Vähiten tärkeä

Uskon vakaasti, että kansallisella sääntelyllä pystymme tehokkaampaan ratkaisuun kuin EU vetoisella, koska EU:ssa on hyvin eri kokoisia talouksia ja jos yksi asia an hyväksi yhdelle, voi se olla haitallista toiselle.

8/10 Osa EU:n jäsenvaltioista houkuttelee yrityksiä alhaisella yritysverotuksella. Tulisiko EU:n säätää yritysverotuksen vähimmäistasosta?

  • Tulisi. Pitkällä aikavälillä se on kaikkien etu.
  • Ei tulisi. On hyvä, että myös yritysverotuksen osalta EU:n sisällä on kilpailua.
  • Verotuskysymykset tulisi ensisijaisesti hoitaa jäsenvaltioden välisillä sopimuksilla.

Vastauksia painotetaan kysymysryhmän sisällä. Kuinka tärkeä tämä kysymys on?

Tärkein      Toiseksi tärkein      Kolmanneksi tärkein      Vähiten tärkeä

Verotus tulee hoitaa kuitenkin kansallisella tasolla mahdollisimman pitkälle. Yhtenäistämällä yritysverotustamme, varsinkin monikansallisilla yrityksille ei olisi niin helppoa EU:n sisäiseen verokikkailuun ja tässä EU:ta voi käyttää vapaan kaupan esteiden purkamiseen.

9/10 EU:n budjetista valtaosa käytetään maatalouden ylläpitämiseen. Pitäisikö budjetin painopistettä siirtää muiden toimialojen ja työpaikkojen luomisen suuntaan mm. tutkimus- ja koulutuspanostuksia lisäämällä?

  • Ei. Maatalouden tukeminen on välttämätöntä nykyisessä laajuudessa.
  • Kyllä. On kokonaistaloudellisesti paljon tehokkaampaa tukea muuta tuottavuutta ja luoda työtä tulevaisuuden toimialoille.
  • EU:n elinkeinotukia tulee yleisesti supistaa.

Vastauksia painotetaan kysymysryhmän sisällä. Kuinka tärkeä tämä kysymys on?

Tärkein      Toiseksi tärkein      Kolmanneksi tärkein      Vähiten tärkeä

Ei ole mitään järkeä kierrättää suomalaisia verovaroja EU:n kautta tukien muodossa takaisin Suomeen. Lisäämällä kotimaisia tukia ja pienentämällä nettomaksujamme EU:lle voittaisimme satoja miljoonia vuodessa, joita voitaisiin käyttää suomalaisten hyväksi.

10/10 Euroopan Komissio arvioi harmaan talouden ja veronkierron vievän 1000 miljardia euroa. Tuleeko tämän ehkäisemiseksi luoda kaikkia jäsenvaltioita sitova ohjelma ja lainsäädäntö?

  • Tulee. Yhteiskunnan ulkopuolinen taloudellinen toiminta ei saa mielestäni olla mahdollinen toimintatapa.
  • Rajoitetusti tulee. Yritteliäisyyttä tulee suosia edistämällä verosuunnittelua.
  • Ei. Veroparatiiseissa ei ole mitään väärää.

Vastauksia painotetaan kysymysryhmän sisällä. Kuinka tärkeä tämä kysymys on?

Tärkein      Toiseksi tärkein      Kolmanneksi tärkein      Vähiten tärkeä

Yksi EU:n tärkeimmistä asioista, joilla voitaisiin saada taloutemme uuteen nousukiitoon. Mikäli harmaa talou saataisiin kuriin, ei olisi Suomessakaan tarvittu leikkauksia tänä vuonna tehdä.